lauantai 28. huhtikuuta 2018

Tokomietteitä

Viikon treenit jäivät vähiin, meillä oli rakkaita vieraita ja lisäksi töitäkin.

Perjantain tokotreeniin ja treenipaltsuun hankkiuduimme. Kouluttaja oli taas paikalla, vaikka pitäisi olla vain kerran kuussa. Ihan parasta, monin tavoin :) Ekassa setissä kaikki tekivät rentoa ruutua, ja toisessa osuudessa sai (piti?) itse päättää, mitä tekee. Viiru teki kaksi settiä ruutua, ja epävarmuus oli muisto vain. Iloisesti ja innokkaasti oikeaan paikkaan, välillä siivekkeen kautta vauhtia hakien, myös ilman kosketusalustaa. Piki osasi mennä ilman apuja vauhdilla oikeaan paikkaan, myös siivekkeen kautta kiertäen. Muistin leikkiä ruudussa ihan kunnolla.

Pikin vapaavalintaisessa liikkeessä matkin edellisiä ja tehtiin tunnaria. Kapulan/kapuloiden päälle pantiin verkko, koska nouto ei ole kunnossa. Pari kertaa Piki kuitenkin onnistui kaivelemaan oikean kapulan verkon alta. Treeniin tarvittiin verkkoa pitelevä kouluttaja, verkon pitelijä, kapuloiden asettelija ja naksauttaja. Sekä koira ja minä. Tiimityötä. 

Treenipaltusssa sovittiin, että jokainen miettii ja kirjoittaa muistiin liikkeittän, mitä pitää vielä opetella ennen kokeeseen menoa. Pitää miettiä ja listata, mihin liikkeisiin ja/tai mihin liikkeiden osiin pitää erityisesti keskittyä. Ihan voi enempää miettimättäkin sanoa, että Pikillä seuraaminen ja Viirulla kaukot - inhokkitreenattavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti