JSP SM -muistot ja muutakin tärinää

Muistoksi kopioin Jari Suomalaisen mainiosti suunnittelemat radat.

En lainkaan tajunnut, että Viiru voisi mennä kepeiltä hypylle 14 kulkematta putken 13 kautta. Radanlukutaidossa ja ohjauksen ylläpidossa siis edelleenkin puutteita. Varminta olisi ollut vaihtaa puolta ennen keppejä tai ohjata koko ajan. "Voittajana" kuitenkin maaliin :) Oikein ostokuvat (kuvaaja Iita Sillanpää).

Agilityradalla hyllytin jo esteelle kaksi: selän takaa putken väärään päähän. Vaikka poikien kanssa etukäteen puhuttiin vaaran paikasta. Keppikulma tuntui vaikeammalta kuin kuvan perusteella voisi päätellä: ahtaammat paikat, tiukempi kulma.

 

Keskiviikkona Lukkarisen Marin treeneissä oli mukailtuna radan alkua. Mitä vaikeaa alussa muka oli?  3-4-väliä opeteltiin tekemään pyörittämällä (kisoissa tein niiston). Marin kanssa harjoiteltiin monia muitakin ohjauksia kummankin kanssa, mm. ikuisuusasioita: älä peitä siivekettä, käännä rannetta.

Tiistaina Pikin kanssa treenattiin muunnelmaa junnujen radasta - se olikin sennurataa vaikeampi: piti ehtiä ohjaamaan tiukkoihin paikkoihin. Viirun treenissä oli hyvää seuraa, juostiin oikein kunnolla (Pirisen Katri oli suunnitellut vallan vinkeän radan edelliselle ryhmälle), ja meillä oli oivallusten ilta. Kummallakin ohjaajalla oli väärien putkenpäiden kammo, ja hämmästelimme miten hyvin koiran sai kovassakin vauhdissa ohjattua ja linjattua oikeaan putkeen pikkuisen olkapäätä kääntämällä.

Tänään kepeä perjantaiolo vaihtui levottomaan tärinään. Iltalenkillä lähikadulla pihasta kuului haukkua ja kohta luoksemme syöksyi berninpaimenkoira (voiko niin raskas koira syöksyä?). Minimaalisen hetken pidin tilannetta harmittomana, koska bernin kaltaiset jättikoirathan ovat kivoja ja leppoisia. Tämä kuitenkin suhtautui meihin vihaisesti. Yritin saada omia koiria selän taakse, häätää berniä pois, huusin apua ensimmäistä kertaa elämässäni. Apua ei kuulunut, talosta ei tullut ketään, ja olin kauhuissani, koska ihan kohta vieras iso koira olisi purrut. Sitten vasta hoksasin lähteä kävelemään eri suuntaan kuin olin ollut alunperin menossa. Berni ei lähtenyt seuraamaan pidemmälle. Ei nyt ihan heti tee mieli lähteä tuolle kadulle. Onneksi löysin yhteisen tuttavan, joka kertoo tapahtumasta omistajille.

Onks pakko jos ei haluu?

Oltiin reissussa, ja koiratkin pääsivät maistamaan city-elämää, tai ainakin elämää Ruuhka-Suomessa. Naistenpäivänä pakattiin jokaiselle oma Pikku Myy -kassi ja suunnatiin itärajan traktorin nokka kohti etelää.

Susu on taas riemuissaan päästessään muiden kanssa kuvaan.

Kyläpaikoissa oli luksusoltavat. Ei tarvinnut olla pitkiä päiviä yksin, ja rapsutuksia sai useita tunteja päivässä. Ja sai nukkua sängyssä. Lisäksi kotiinpalatessa Pikin tassuissa ei ollut enää harottavia karvoja, kun taas Viirulle oli viimein alkanut kasvaa turkki takaisin. Varsin voimaannuttava matka siis.

Rintakarvatkin alkavat rehottaa.

Juoma-automaatti sveitsiläiseen tyyliin Sihlwaldin luonnonpuiston ydinalueella (oranssi teksti puussa)

Perään tehtiin lähireissu Kuopioon agilityn seniorien SM-kisoihin. Kisaajien määrä tuli järjestäjille yllätyksenä, ja niinpä maksien agilityradan rataantustumiseen jälkimmäinen ryhmä pääsi iltayhdeltätoista. Paljon kovatasoisia kisaajia saapunut kaukaa etelästäkin. Ensin oli helppo hypäri, jonka jälkeen jännättiin haastavampaa agilityrataa. Meidän osaltamme ei tosin tarvinnut jännittää, koska hommasin hylyt ärsyttävän helpoissa kohdissa; muuten kumpikin rata oli ilahduttavan sujuva, ja varsinkin agilityradan hankalampi keppikulman ja keppien jälkeisen sokkarin onnistuminen ilahduttivat. Keppien treenaaminen siis kannatti jälleen.

Minusta Jari Suomalaisen ratasuunnittelu meni nappiin myös ratojen luonteen osalta: sennujen ei tarvinnut ehtiä tiukkoihin paikkoihin ohjaamaan, vaan irtoavan ja osaavan koiran kanssa pärjäsi huonomminkin liikkuva. Mutta kyllä suuri osa kisaajista oli itsekin varsin nopsajalkaisia. Kiva reissu!

Liechtensteinin Vaduzin linna ja kuulas Alppi-sää

Etukäteen alkoi vähän huolestuttaa hallin pohja, mutta loukkaantumisilta vältyimme. Epäluuloni mattopohjia lisääntyy koko ajan, vaikken niistä mitään ymmärräkään. Muutenkin on syvempiäkin motivaatio-ongelmia koiraharrastuksen suhteen, tai oikeastaan kisaamisen ja viikkotreenien suhteen. Koirien kanssa oleilu ja puuhastelu on edelleenkin mukavaa.

Rauha, Tyyne ja Hilja puuhastelevat maalla:

Aurinkoa Herajärven jäällä

Täkäläinen hiihtolomaviikko alkoi aurinkoisessa säässä. Kevät lähestyy. Jäällä on tilaa juosta. Riemua ei rajoita kuin poseeraus ja lumen paakkuuntuminen anturoiden väliin.

Harrastelua

Tänään aamukahvin juominen meni ihan aamupäivän puolelle. Susukin oli kotona, vaikka yleensä se on vetäytynyt osaksi viikonloppua mökille retriittiin. Kaikki ovat saaneet tällöin rentoilla, niin koirat kuin ihmisetkin. Tänään ulkoiltiin kahdessa erässä; Susu sai ihan omat lenkit.

Neighborhood watch "aamu"kahvilla

Eikö täällä saa kahviakaan nauttia rauhassa ilman että tuo piipittäjä tunkee joka väliin.

Viirun ja Pikin kanssa tehtiin pitkän arpomisen jälkeen hallireissu. Miksi ihmeessä ei voisi tokoilla tai tehdä jotain agilityn perusjuttuja ihan omalla pihallakin? Oma vire on hallilla parempi :) Yritin ottaa Pikistä treenikuvan, jossa se on iloinen ja reipas. Tämä kuva on sarjan paras. Oma käsi on vielä ihan ehjä.

Arja onnistui kuvaamisessa paremmin Kontiorannan koirahallilla. Tässä pelataankin Pikin kanssa ihan omalla tasollamme.

Kuva: Arja Kettunen

Maanantain lämpimien tokotreenien (josta Arjan kuvat ovat) lisäksi puuhailtiin tiistain agilityssa, keskiviikon ja perjantain tokossa sekä tänään ikiomassa sekapuuhastelijoiden combossa. Tiistaina Pikin kanssa syveni havainto ohjauksen epäselvyydestä varsinkin takaakierrossa. Suunta on väärä, ja koiranpuoleinen jalkani ei liiku, vaikka niin luulenkin (tämän kertoi myös Lukkarisen Mari). Piki rupesi myös kieltämään tavallista hyppyä, vaikka ohjaus oli ihan ok - Elisa sanoi, että pitää vain vaatia. Piki teki ensimmäiset sujuvat takaaleikkaukset. Viirun kanssa olimme taas isseksemme ryhmässämme ja humputtelimme jotain (keppikulmia, irtoamista, A:ta).

• 

Kuva: Arja Kettunen

Keskiviikon havaintoja olivat, että Viiru ei osaakaan ruutua ollenkaan ja ohjatussa noudossa se lähtee etsimään namikippoa pysäytyspaikan tasolta (kuten on viimeksi opetettu). Paikkamakuussa ei ollut taaskaan mitään ongelmia. Vinjan triplanollakakku oli syntisen hyvää (juhlat jatkuvat).

Perjantaina olimme Viirun kanssa oikein tokokoulutuksessa Poksin hallilla. Kiitos, Eini ja Mari!

• Ruutu: palkka ruudun taakse
• Seuraaminen: Rytminvaihdoksissa kontakti putoaa: heti palkka kontaktista. (Itseni pitäisi muistaa kumpaan suuntaan haluan tehdä täyskäännöksen: helppoon tokotyyliin oikealle vai vaikeaan pk-tyyliin vasemmalle). Peruuttaminen: askel kerrallaan hitaasti edeten, liioitellut omat askeleet. 
• Tunnari: Viiru ei nyt taida osata erottaa hajullisia kapuloita minun hajuisestani, koska yleensä ei-omat ovat olleet hajustamattomia tai pitkään tuulettuneita. Eli tarvitaan aina apulainen asettelemaan vieraat kapulat.

Apulainen tarvittaisiin Pikin keppeihinkin - mutta vieläkin vain nautin yksinäisyyden ylellisyydestä.  Pikin kepit huutavat mieluisan palkkaajan innoittamaa vauhtia. Tehtiin keppejä myös yhden hypyn kautta.

Kaikenlaista muuta: Pikille A:n kontaktia, keinun paukuttelua ja päähän juoksemista, takaaleikkausta hypyillä. Viirulle tunnaria omilla kapuloilla (en sitten iljennyt käydä pyytämässä, että viereisen kentän treenaja olisi hiplannut kapuloita), A:n kontaktia niin että vaihdan puolta tai päällejuoksen esteen edessä, esteiden sanallista erottelua. Vierekkäin olivat kepit, putki ja puomi. Viiru tunsi sanat, jos en antanut mitään muuta vihjettä, mutta jos rintamasuunta oli vähänkään esteelle, sinnehän se sujahti. Käskyt ovat myös äänteellisesti turhan samanlaiset. Matkaa on siis radalla osaamiseen. Mutta on se taitava :)