Taikuutta hiihtolomareissulla

Alemmassa Väli-Suomessa on vietetty tällä viikolla hiihtolomaa; ensi viikolla hiihdellään Joensuun korkeudella. Tai ei hiihdellä, on ollut hyvin leutoa ja lumi on melkein sulanut. Onkohan tänä vuonna täälläkin oikea kevät? Nyt täällä on sellaista kuin yleensä Etelä-Suomessa tähän aikaan vuodesta. Tyypillisesti Pohjois-Karjalassa ei ole minun mielestäni kevättä lainkaan. Talvi vain vaihtuu suoraan kesäksi joskus vapun jälkeen.

Aamujuustolla

Viikon varrella on puuhailtu kaikenlaista. Maanantaina tottisteltiin Annelin ja Utun kanssa (eteenmeno, ohjattu nouto, jääviä).  Hoksasin, että eteenmenossa Viiru pitää tietysti käskeä maahan ennen kuin se etsii lelua. Vinjan kanssa käytiin lenkillä. Tiistaina oli aurinkoinen kevätpäivä, jonka iltapuolesta nautimme Miimin klaanin kanssa Liperissä. Ihana ilma, kunnon lenkki ja kahvittelu - mikäs sen parempaa! Kiitos, Miimi! Keskiviikkona jumppasin lehmän hermoja ja oikeanpuoleista hauista käymällä remmilenkin Mustan Torpedon ja Lady Dominan kanssa kaupungin suuntaan.

Torstaina Viirun agilitytreenin aikana havaittiin, että hallilla Piki osaa käyttäytyä hyvin, ja siellä ehdin myös opettaa kunnollista käytöstä. Lisäksi kaikki ihmiset siellä ovat kivoja.

Rata: Jari Lukkarinen

Viirun kanssa päästiin radalla esteelle 4. Ja sekin niin, että kutsuin Viipon renkaan 3 takaa. Olin päättänyt, etten kipeän polven vuoksi juokse enkä valssaa. Olisi pitänyt kieltää myös kaikki muut ohjausyritelmät. Kun otin Viirua vastaan (valssaamatta) neloshypyn takaakierrosta, polvi sanoi niks ja POKS. Toisella kierroksella Soili ystävällisesti lupasi ohjata Viirua. Aluksi sujui oikein hyvin, mutta sitten Viipon tuli äitiä ikävä. Ohjailtiin sitten Viirua yhdessä :) Kiitos, Soili!

Viikon kohokohta, hiihtolomareissu Kuopioon koitti perjantaina. Mentiin Heidin ja Sisun kanssa Pro Perron koulutukseen Musti ja Mirri -hallille. Pakko oli lähteä, vaikka aamupäivällä kävelykin oli yhtä tuskaa. Kyllä kannatti. Piki jäi kotiin Kertun seuraksi, Työlinjaista Torpedoa polvi ei ehkä olisi kestänyt. Piki lenkkeili kotikauduilla.

Kouluttajalle haastetta: ohjaaja pystyy vain kävelemään, ja senkin hitaasti, ontuen ja jäykästi. Harri Katainen piti taas erinomaisen koulutuksen. Ekassa setissä oli paragilitya, ärsykekontrollia ja ohjauksen seuraamista. Viiru irtosi hienosti ja vastasi takaaleikkauksiin. Viski oli vaikeassa paikassa ja vaati toistoja. Jos Viiru ei seurannut ohjausta ja meni oma-aloitteisesti esteille, keskeytettiin ja otettiin alusta.

Seuraavassa setissä oli jälleen takaaleikkauksia, viskiä, mutta myös kepit, joiden lopussa odotti lelu. Jos Viiru lähti tavoittelemaan lelua kesken kaiken, piti sanoa irrotuskäsky. Pian havaittiin, että keppikulma vain oli liian vaikea. Ja sitten oli se taikuus: Viiru oppi kosketusalustan avulla parilla toistolla hakemaan oikean keppivälin vaikeasta kulmasta viskileikkauksen jälkeen!

Mutta onpa etäisesti tuttua: samaan tyyliin Topille opetettiin keppien hakeminen. Ja Topsukka aina joutui juoksemaan radan ennen lopussa odottavaa palkkaa.

Viimeisessä setissä kysyin neuvoa puomille. Harrin mielestä vauhdin palauttamiseksi pari viikkoa pitäisi vain juoksuttaa Viirua pysäyttämättä. Pysähdyspaikka pitäisi sitten aluksi muistutella alustalla. Palkka voisi odottaa seuraavan esteen takana. Viimemainittua ollaan tehtykin, mutta läpijuokseminen on vaikea ajatus. Ei kun kokeilemaan!

Tosi antoisa reissu, vaikka aluksi pelotti lähteä. Polvikin parani huomattavasti reissun aikana. Kiitos, Heidi!

Tokoa, tottista ja toipumista

Tokokurssi päättyi, nyyh. Möllitoko pidetään 8.3., ja sinne mennään AVO-luokkaa kokeilemaan. Pitäisikö katsoa jokin virallinen koe, niin tulisi treenattua liikkeet valmiimmiksi? Kouluttaja Maarit Pirisen ja ryhmäläisten kanssa sovitiin, että pidetään keväällä kimppatreenit kerran kuussa.

Viiru teki taas kaiken tosi hienosti. Itse sössin idari-tsetan seisomisen, mutta kaikki muu taisi mennä hyvin. Juoksemisseuraamista minun polveni ei kestänyt, ja sen jälkeen konkkasin ja koikkelehdin miten taisin, ja kohellukseni kyllä vaikutti Viirun seuraamiseen. Luoksetulo pysähtyi kuin seinään (mulla oli pallo kädessä ja heitin sen jonkin ajan päästä). Seisominen on edistynyt paljon, samoin nouto, ja merkkiäkin on tehty jo kaksi kertaa. Tehtiin elämämme ensimmäinen ohjattu nouto, jossa oli paljon hyötyä siitä, että agilitystä ja paimennuksesta Viipo osaa mennä sinne, minne näytetään.

Paikkamakuussa olin koko ajan piilossa. Kouluttaja oli laittanut Facebookin kuvan, ja siinä Viiru on erittäin asiallisesti, valppaana ja ryhdikkäänä. Ei läsötä vinossa.

Lauantaina Piki pissasi sisään vain kerran eikä yhtään tikistellyt pissoja, joten varmaankin lääkitys tehoaa. Normaalia väsyneempi Pikseli on, ja me puolikuntoiset otimme lauantain rauhallisemmin. Illalla Eve tuli kylään, toi ihania herkkuja ja sulkeutui heti myös Pikin suosioon.

Viiru jatkoi huipputokoa (tai ehkä nyt pikemminkin tottista) Pärnällä sunnuntaina sukulaisten Kirin ja Valon, Jatsin ja Hipan sekä Viian kanssa. Jäävissä Viiru istahtaa heti. Noudon palautus on edelleen hidas. Ja nyt pitäisi kyllä se eteenistuminen opetella. Eteenmenoa tehtiin niin, että vietiin yhdessä palkka, niin että Miimi vei palkan, niin että Miimi teeskenteli vievänsä palkan ja käskin Viirun maahan (tämä onnistui toisella kerralla!), ja lopuksi vielä niin, että Miimi vei palkan ja Viipo pääsi juoksemaan sinne suoraan. Voi että kun Viirun kanssa on mukava puuhailla!

Puuhailtiin vielä hetken verran kontakteja ja keppejä, kun kerran hallin vieressä olimme. Namikupilta toiselle juostessa Viirun pysähtymispaikat olivat aina oikeat, ja ainakin kaksi puomin suoritusta oikein vauhdikasta.  Ollaan tyytyväisiä niistä :)

Piki lenkkeili aamupäivällä Nuuskun, Rapsun ja Sisun kanssa jäällä. Viiru jätettiin kotiin, ettei se häiritsisi Pikin eloa muiden kanssa. Piki oli kuitenkin itse häirikkönä rähisemällä aluksi Sisulle. Huoh. Alkupuhuttelujen jälkeen lenkki sujui vallan sopuisasti, ja leikintynkääkin ilmeni. Jospa tämä tästä.

Ultraa ja röntgeniä

Viirun ohjatussa agilitytreenissä torstaina rata oli tämmöinen:

Rata: Jari Lukkarinen

Kontaktien namikuppitreenillä on ollut vaikutusta, joskaan ei ehkä toivottua: Viiru karkaa aiempaa innokkaammin kontaktiesteelle - ja koska tämä oli uusi piirre, en osannut sitä ennakoida. Mustaan mutkaputkeen 8/17 meno ei ollutkaan helppoa, tai oikeastaan putkesta ulostuleminen toivotusta päästä. Kepeille piti ottaa kummastakin suunnasta useampi yritys, varsinkin muurin jälkeisille. Kaarros oli tietysti niin suuri, että Viipon oli vaikeaa ohjautua oikeaan väliin. Saatiin monia hyviä pätkiä tehtyä, mutta pitäisikö joskus tehdä koko rata kerralla?

Viiru oli matkassa ihan itsekseen, koska Pikillä aloimme epäillä pissatulehdusta. Seuraavana aamuna kasilta mentiin lääkäriin, ja tulehdushan Pikillä oli. Muuta vikaa ei sitten ollutkaan. Virtsarakko ultrattiin, keuhkot ja sydän kuunneltiin, hampaat tutkittiin, vatsa tunnusteltiin (takana hieman aristusta). Kulmahampaat olivat vielä vaihtumatta. Pikku poni painoi 15,5 kg. Kotona yritin istuttaa Viirun kylppärin vaa'alle. Lukema oli 16,5 kg. Viiru saisi kyllä olla pikkuisen hoikempi.

Pikiin tuikattiin jo vastaanotolla antibiootti ja kipulääke, ja lauantaiaamuna aloitetaan pillerikuurit.  Piki oli hetkisen varautunut lääkäriä kohtaan, mutta ei mennyt aikaakaan, kun kaikki lääkäriäseman naiset olivat tosi mukavia. Edes ultraaminen niin että Pikseli oli selällään, ei muuttanut mielipidettä.

Agilitytreeni rankaisi polviani niin kunnolla, että vein itsenikin viimein lääkäriin. Maanantaina selviää, mitä röntgenkuva kertoo.

Viirulle ja Pikille (ja minullekin) piti tulla yövieraita, mutta he joutuivat perumaan... Harmi, mutta toisaalta ihan hyvä, koska ollaan tällaisia puolikuntoisia. Jopa Piki on hieman vaisumpi, ihan hieman.

Lisää putkimuistipeliä

Unohtui viime kirjoituksesta semmoinen ihme, että saimme Viirun kanssa ohjatussa treenissa kiitosta hyvästä kääntymisestä... Kaikkea voi siis sattua.

Ollaan tormistauduttu agilityn suhteen, tai pikemminkin olemme treenanneet tokoa vähemmän.  Sunnuntaina Viiru lähti mukaan koekaniiniksi tolleriagilityn radalle. Tarkoitus oli tehdä muutakin, mutta radan rakentamiseen yksin menee yllättävän kauan. Ratana oli torstain ryhmämme helpompi putkimuistipeli. Lopuksi ajatuksenani oli treenata vielä puomia, ja vein pallon puomin päähän (omasta mielestäni). Kierrätin Viirun hypyn 20 kautta, ja Viiru leijeröi ja irtosi hienosti läpi renkaan ja pussin, yli hypyn ennen kuin ehdin kissaa sanoa.

Rata: Jari Lukkarinen

Tiistainakin ajeltiin hallille. Viiru juoksi puomia ja A:ta eestaas namikupin houkuttelemana. Kepeillä on päästy siihen, että kun pallo odottaa keppien päässä, minun vauhdillani ja sijoittumisellani ei ole väliä. Piki riekkui hallissa välillä lelun ja välillä Viirun kanssa. Pussiakin tehtiin (pidin kangasta ylhäällä).  Suurin toivein menimme lopuksi Leinosenlammen jäälle. Pettymys: siellä oli vettä ja jopa reikäkin jäässä.

Sunnuntaina Pielisen jäällä

Sinkoillaan

Viirun torstaitreenissä opin muistamaan putkihässäkän. Yllättäen radan vaikein kohta oli 13 - 16 ja vielä kepeille 17. Hypylle 13 peruspyöritys, koiran veto vastakkaisella kädellä hypyn 14 oikealle (eli vasemmalle) puolelle ja sitten heitto hypyn yli. Muitakin tapoja olisi ollut, mutta ehtiminen olisi kuulemma ollut vieläkin kyseenalaisempaa. Eikä putken 18 oikea suu ollut helppo; kepeilläkään ei voinut ennakoida. Puomi meni upeasti, kerrankin. Pussin jälkeiselle hypylle olisi voinut pakkovalssata, jos olisi ehtinyt. Vaikka sain roiman etumatkan hypylle 24 keilauksesta, täytyi pussin jälkeen tyytyä johonkin etäisesti pakkovalssia muistuttavaan, siivekkeen kohdalla huidottuun syheröön. Mutta hyvin toimi.

Rata: Jari Lukkarinen

Piki on hallilla ihmisten ja koirien kanssa kuin kotonaan. Ja lopuksi sai telmiä ihanan Ruffen kanssa :)

Seuraavana iltana perjantaihumussa rautatieasemalla ja kaupungin keskustassa Räyhä Sinkonen ei tosiaan ollut kuin kotonaan. Kun odottelimme Kertun junaa saapuvaksi, kokeilin, miten kauan Piki haukkuu, jos siihen ei kiinnitä huomiota. Kauan. En tiedä, kumpi hävettää enemmän, se ettei kiellä (ja ihmiset katsovat ettei tuo edes viitsi kieltää koiraansa) vai se että kieltää ja koira ei tottele (ei ihme että koira on vihainen kun emäntäkin on noin ilkeä). Vielä useammin siis ihmisten ilmoille.

Myös hihnassavetämättömyysprojekti on aloitettu vanhalla taktiikalla: pysähdyn, kun Piki vetää. Saa nähdä, toimiiko. Viirulla tarvittiin lopuksi myös kieltäminen (kiitos, Eeva ja Kolmiokorvat). Kieltäminen on joskus turhan aliarvostettua. Pikin riehutapapissan (1 krt/vrk) lopetti kieltäminen kerrasta. Tai ei raju kieltäminen tyyliin pentu perkele..., vaan tokossa käytetty paheksunta Oho!

Tänä lauantaina ei ollut tokoa, koska hallissa oli Mia Skogsterin seuraamisseminaari, johon emme osallistuneet. Nautitaan perheenjäsenten seurasta :) Piki jaksaa yhä uudestaan ja uudestaan riemastua siitä, että Kerttu on täällä.

Pistäydyimme kolmistaan JoAn hallilla. Viirun kanssa kokeiltiin Jarin vinkkaamaa namipalkalla kontaktin (puomin ja A:n) eestaas juoksuttamista. Se sujui aika hyvin, vaikka nami ei olekaan se paras palkka. Toistoja saa paljon enemmän. Puomin alku meni nopeasti, loppu aika hitaasti. Kepeillä oli pallo loppupalkkana, ja silloin voin kyllä ottaa sivuttaisetäisyyttä miten hyvänsä.

Piki harjoitteli putkia ja leikkimistä. Pitelin ja lähetin, lelu odotti suoran putken päässä. Piki on kyllä innoissaan kaikesta tekemisestä. Lopuksi otin Viirun avustajaksi, ja Viiru juoksi ensin suoraan tai mutkaputkeen, sitten päästin Pikin perässä. Pari kertaa lähetin Pikin edellä. Sitten aloin miettiä, loukkaantuvatko koirat putkessa... Topi auttoi aikanaan pussin opettamisessa Viirulle näin.

Käytiin hakemassa Mustista ja Mirristä sinne kuukausi sitten unohtamani rukkaset. Ostin kaksi pussukkaa namuja, neljä euroa yksi pikkiriikkinen pussi. Ja joku vielä ostaa ;)

Tokoa ja bordercollieita

Sää on lämmennyt niin, että omatoimitoko on taas viritelty. Tiistaina Reijolan koulun parkissa Viiru nouti isoa kapulaa innokkaasti ja juoksi maailman nopeimman luoksetulon. Tätä ennen oli tehty muutamia stoppeja lumiukkoa kiertäen. Istu-maahan-kaukoissa Viiru välillä ei noussut istumaan. Se ei liity ainakaan suoranaisesti etäisyyteen, muttemme keksineet, mihin. Ehkä maa-käsky on niin vahva, että sen tottelemattomuutta pitää harjoitella - kun koira on jätetty makaamaan sanomalla "kauko", ei ole tottelemattomuutta nousta, vaikkei emäntä ole tullut viereen. Eli, kuten Annelin kanssa mietimme, ehkä pitää vain treenata. Ekaa kertaa Viiru taisi kerran liikahtaa eteenpäin. Pitää vaihdella ja yhdistää etu- ja takapalkkaa.

Pikin setti jäi melkoisen lyhyeksi, kun koululle tulivat lumiaurat jyrisemään. Ei Piki niitä pelännyt, vaan minä - ettei vain Piki juokse niiden alle. Kerittiin ihmetellä, miten tuollaiselle vikkelälle  työlinjaiselle torpedolle ehtii opettaa perusasennon paikkaa. Luoksetulo oli, jos mahdollista, vielä vauhdikkaampi kuin Viirulla. 

Kotipihalla on tehty hieman vaatimatonta ja sekavaa paritokoa, josta oikean tokon kannalta on luultavasti pelkkää haittaa. Mutta kivaa se on.

Koko alkuviikon vapaa-aika on vietetty eri-ikäisessä bordercollieseurassa. Maanantaina oli kylässä pikku Siri-pentu, tiistaina treenattiin ja lenkkeiltiin Vivven, Anin ja Utun kanssa, tänään keskiviikkona tavattiin Grimm-pentunen ja käytiin naapurin Vinjan kanssa lenkillä. Paha dilemma on, että Pikin olisi hyvä liikuskella maailmailla itsekseen, mutta ei ole kiva jättää Viirua kotiin. Piki myös käyttäytyy eri tavoin Viirun seurassa, joten muita koiria olisi hyvä tavata ilman Viiru-virtahepoa posliinikaupassa. Ja sama tietysti päinvastoin. Ihan rehellisesti sanottuna, en tiedä, miten paljon minulla on aikaa ja energiaa koirien erillisviihdytykseen.

Pikin eka mökkireissu

Pikin ensimmäinen mökkireissu sujui leudossa suojasäässä, nuoskalumessa loikkien.

Aarteenetsijä...

... kaivautuu

Käytiin vielä Herajoen suussa katsomassa, näkyisikö sulassa koskikaroja.

Hmm, ei ole lintuja penkin alla eikä takana...

Mökkireissun jälkeen koirat yrittivät heittäytyä päikkäreille, mutta menimme vielä Romin ja Pokan kanssa Noljakan metsään ja järven jäälle. Koirat, varsinkin pentuset, juoksuttivat toisiaan iloisesti tunnin verran. Sitten maittoi uni, ainakin vähän aikaa.

Heidi kirjoittaa blogissaan, että on onnistunut naksuttelemaan Sisulle kapulan noston ja sylkäisyn. Hoksasin, että minä olen tainnut tehdä ihan samoin Pikille. Mutta kun naksutin on piilossa, kulkee kapula näin hyvin.

Katselen tätä Pikin metallikapulankanniskeluvideota kaihoisasti sitten, kun olen onnistunut sössimään puukapulan noudon eri osaset.

Tokoa Joensuussa, tuiskua Liperissä

Viime lauantaina rellestettiin Riistavedellä, nyt Liperissä (tai oltiinhan viime viikonloppuna Liperissäkin). Kunnon lumituisku vihmoi kasvoja avoimilla pelloilla, mutta metsässä oli leppeää, lähes nollakeli. Unelma, Pami, Viia, Viiru ja Piki - melkein kuin neljä sukupolvea... Mutta on Piki aika erinäköinen pitkine tukevine kinttuineen ja lyhyine samettikarvoineen.

Viirun aamupäivän tokokurssilla tehtiin voittajaluokan liikkeitä. Muunnellussa zetassa Viiru erotti kaikki liikkeet ja pysyi paikallaan. Jee! Ekaa kertaa kokeiltiin metallinoutoa sideharsolla, ja sehän meni hyvin. Viiru nouti myös puukapulaa hypyllä ja ilman. Nouto alkaa sujua innokkaammin. Ja aina, kun Viiru näki puukapulan, Viiru toi kapulan minulle ihan itsekseen :) Harjoiteltiin ruudussa seisomista syömällä ja sinne menoa lelulla. Kaukoissa seisomiset ovat vielä ihan alkutekijöissä, eikä avoimen luokan kaukoissakaan voi vielä ottaa paljon etäisyyttä. Tunnistusnoutoa harjoiteltiin laudalla, johon kaikki muut kapulat oli naulattu kiinni, erehtymisen mahdollisuutta ei siis ollut. Kaikenlaista siis tehtiin, muta kyllä ihan parasta on tuo Viirun asenne. Korvat höröllään, silmät loistaen se viestii kaikin tavoin: tää on niin kivaa! Ja nyt täytyy hyväksyä se, että tokosta on tullut minullekin kivaa.

Oli vaikeaa päättää, otanko Pikinkin mukaan tokohallille, koska se joutuisi olemaan suurimman osan ajasta autossa. Toisaalta pentu tarvitsee uusia kokemuksia ja tuttavuuksia.  Koska sää oli leuto, otin Pikselin mukaan, ja se taisi olla hyvä ratkaisu. Lämppälenkki käytiin Sannan ja kääpiöpinseri Edyn kanssa, joka on Viirun vanha tuttu. Piki tapasi myös muita koiria sekä erilaisia ihmisiä. Muun ajan se nukkui palttoo päällä autossa.

Kirjoitin eilen lyhyesti Plikan blogista, koirien "harrastuksista" ja terveydestä. Sanni postasi samasta aiheesta viisaan kirjoituksen blogiinsa: Mikä on elämässä tärkeintä?

Hyvä agilitykeli

Torstaina oli hyvä agilitykeli, tosin hallin ulkopuolella turhan tuulista. Viime ohjatusta viikkotreenistä onkin jo aikaa. Vaikka omat jalat olivat melkoisen jäykät ja polvet kipeät, oli hauskaa. Ja meillä on nyt niin kiva ryhmäkin.

Rata sujui paikoitellen hyvin, paikoitellen huonosti ja toisinaan hyvin huonosti. Ja erityisesti tämä pätee kontakteihin. Oli nopeahkoa+pysähtyminen oikeaan paikkaan, hitaampi+oikea paikka, nopeahko+väärä paikka ja hidas+väärä paikka. Kepeille Viiru meni sisään oikein.

Oikeastaan hypyltä 15 hypylle 19 Viiru teki parin lelulla vahvistetun toiston jälkeen aivan upean puomin leijeröinnin. Ihan alkupätkään kokeilin sellaistakin, että panin Viirun hyvin vinoon istumaan ja kutsuin kakkoshypyn takaa. Kun olin huolellinen, tämä pelitti hienosti ja sain hyvän etumatkan. Hypylle 5 en onnistunut tekemään sellaista hienoa pienikaarroksista kataisvalssia vaan siitä tuli hehtaarikaarroksinen koukivalssi.

Rata: Jari Lukkarinen. Valkoiset numeot.

Hypylle 13 väänsin jotain poispäinkäännön tapaista, mutta päärynästä ei tullut ihan oikeanmuotoista. Siinä olin tyytyväinen itseeni, että sain ekan setin onnistumaan parhaiten eli pikkuisen oli oikeaa asennetta.

Viiru lipesi puomin ylösmenokontaktilta, vaikka se kuulemma meni ihan suoraan esteelle. Tästälähin aina suoristan varmuuden vuoksi. Enkä muutenkaan tee liian paljon enkä liian varhain enkä liian tosissani. Tämä tuli taas mieleen Facebookiin linkitetystä Plikan tarinasta. Ehkä jätämme sen hakukoetavoitteenkin pk-tottiksen metrisen esteen vuoksi. Jätetään tottis isoille pk-roduille?

Eikä tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että Piki ei harjoittele muuta kuin elämää. Siinäpä sitä onkin treenaamista. Keskiviikkoiltana olimme kylässä Hannalla, ja Viiru sekä Piki suhtautuivat asiaankuluvan nöyrästi talon emäntiin, Jatsiin ja Hippaan. Piki seurusteli ilahduttavan tuttavallisesti sekä Hannan että nuorison kanssa. Myös torstaina hallilla Piki oli hyvää pataa treeniryhmän ihmisten kanssa - saatika koirien. Uusia tuttavuuksia olivat bc-nuorukainen Ruffe, ihan pikkuinen bc-pentu Grimm sekä kääkkätyttönen. Vieraille ihmisille haukku on kyllä edelleen turhan herkässä.

Talviurheilua

Talviurheilukelit saapuivat: lunta on satanut lisää eikä ole liian kylmä, eikä turhan lämminkään.

Sunnuntaina oli Miimin luona aussietreffit, joissa taisi olla ennätysmäärä osallistujia: Rex, Vekki, Brandy, Rea, Piki, Viiru, Valo, Toma, Hippa, Kiri, Jatsi, Viia, Pami ja Unelma. Porukalla tarvottiin hangessa. Pikillä oli pentuseuraa Rexistä ja Vekistä. Ihan kunnolla pentupaini käynnistyi lenkin jälkeen sisällä, kun osa aikuisista oli jätetty ulos. Piki käyttäytyi ihmisiäkin kohtaan oikein reippaasti, vaikkei Viiru ollut tukena. 

Se huono puoli lisälumessa on, että ulkoilureittivalikoima kutistui, kun viimein hiihtäjät pääsivät sivakoimaan. Ei muuta kuin umpimetsään umpihankeen. Tälle illalle emme saaneet tokoseuraa, joten hangessa kahlaamisen lisäksi harjoittelimme jotain vielä tokoakin tärkeämpää: BH-kokeen kaupunkiosuutta. No ei vaiskaan, vaan pikemminkin arkielämää. Miten kävelen remmissä vetämättä, miten en kauheesti hämmästele liikennevaloja, miten ohitan hölkkääjät näykkimättä, miten jätän hiihtäjät jahtaamatta, miten katselen muita koiria hinkumatta niiden luokse, miten en säiky lätkänpelaajia... Ja kaikkea muuta hyödyllistä.  

Laku ja Piki - vieraspaikkakuntalaiset rellestivät Riistavedellä

Laku pakenee hurjaa siskoaan (kuva: Heidi Karjalainen)

Painitaanko? (kuva: Heidi Karjalainen)

Nykyään ei millään saa kunnon puistotätejä. (kuva: Heidi Karjalainen)

Savossa

Koiraharrastus vie hassuihin paikkoihin - tai ehkä se hassuuden kokemus kertoo vain omasta rajoittuneisuudestani. Jos pysytään Itä-Suomessa: Venäjän rajan kupeessa olevalla lammastilalla harrastettu lumiagility ja Hammaslahden teollisuusalueen myrkkyaltaiden kupeessa hortoilu kuun loisteessa, lumihangen hohteessa sai tänään jatkoa Riistaveden koirapuistossa. Miksi maalla on koirapuisto? Pieni puisto oli taajaman koulun ja palvelutalon vieressä, ja siellä oli leikkimielisiä agilityesteitä, joten se ehkä oli suunnattu lapsille ja vanhuksille(?) Hyvä ajatus, siis.

Parasta puistossa tänään olivat Itä-Suomen mustisten pentutreffit: Piki tapasi Laku-veljen. Kyllä oma sisarus on ihan paras leikkikaveri! Agiesteistäkin oli hyötyä. Niillä sai hieman hillittyä Viirun puistotätimentaliteettia. Ei Piki olekaan jättiläinen; ihana Laku oli kookkampi ja muutenkin urosmaisempi.

Ihan oikeillakin esteillä oltiin Kuopiossa lämpimässä hallissa tolleriporukan Pro Perro -koulutuksessa. Harri Katainen koulutti. Olipa mainiota oppia. Kaikenlaista, joka olisi pitänyt tietää ennestäänkin:

• hyppäämispaikan merkkaus: tämä estää suuret kaarrokset; varsinkin valssissa olisi meille tosi hyödyllinen - ei kun treenaamaan taas
• hirtto koiran puoleisella kädellä oman polven korkeudella
• radan jatkaminen on koiralle palkka, kun koira tykkää agilitystä
• ajoissa liikkeelle lähteminen: Viirukin kääntyy pakkovalssi-sylkkärissä, kun itse lähtee liikkeelle; voi siis liikkua vastakkaiseen suuntaan kuin koira
• saksalainen onnistui perinteisenä takaakiertopersjättönämme ilman "vetokäden" käyttöä
• mikä on vihje ja mikä merkki?

Pikseli mukana sosiaalistumassa, ja olipa meille varattu tokokenttäkin. Yhdessä harjoiteltiin malttamista ja luoksetuloa.  

Aamulla ajokeli oli ihan kauhea, lumipyry sekä kinostunutta ja pöllyävää lunta mutkaisella Kuopiontiellä. Jos tämä oli huono keli, en ikinä halua kokea erittäin huonoa ajokeliä. Paluumatkalla oli jo  pyry tyyntynyt ja tiet aurattu. Hyvä muisto jäi taas :)