sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Pikin eka mökkireissu

Pikin ensimmäinen mökkireissu sujui leudossa suojasäässä, nuoskalumessa loikkien.

Aarteenetsijä...
... kaivautuu

Käytiin vielä Herajoen suussa katsomassa, näkyisikö sulassa koskikaroja.


Hmm, ei ole lintuja penkin alla eikä takana...
Mökkireissun jälkeen koirat yrittivät heittäytyä päikkäreille, mutta menimme vielä Romin ja Pokan kanssa Noljakan metsään ja järven jäälle. Koirat, varsinkin pentuset, juoksuttivat toisiaan iloisesti tunnin verran. Sitten maittoi uni, ainakin vähän aikaa.

Heidi kirjoittaa blogissaan, että on onnistunut naksuttelemaan Sisulle kapulan noston ja sylkäisyn. Hoksasin, että minä olen tainnut tehdä ihan samoin Pikille. Mutta kun naksutin on piilossa, kulkee kapula näin hyvin.
Katselen tätä Pikin metallikapulankanniskeluvideota kaihoisasti sitten, kun olen onnistunut sössimään puukapulan noudon eri osaset.

2 kommenttia:

  1. Naksutteluhan on jo poissa muodista muutenkin. :D Minä olen myös onnistunut aina jollain tavalla sössimään kaikkien koirieni noudon, joten ajattelin tämän uusimman kanssa jättää sen naksuttimen kokonaan piiloon ja kokeilla jotain muuta. Neljännen koiran kohdalla voin sitten muistella että miten noudon pystyi hajottamaan myös ilman naksutinta. ;)

    Milloin Piki ehtii leikkimään Grimmin kanssa? Lenkkeilyseuraksi ei meistä ihan vielä ole mutta suvisääpainit on aina paikallaan. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä, jos naksutteku on mennyt pois muodista, olen siis ollut aikaani edellä (ja jäljessä).

    Painiseuraa on tarjolla, Eini, laitan sulle viestiä.

    VastaaPoista