lauantai 9. joulukuuta 2017

Sukulaispäivä

Puoliltapäivin mentiin Arran kanssa lenkille ja sitten juoksupuomia treenaamaan. Ensin Piki virittäytyi peruuttamalla ja irtoamalla etupalkalle sekä juoksemalla maksipöydän päällä olevaa puomin alastuloa. Siinä taas täydelliset onnistumiset. Seuraava setti oli oikealla puomilla. Siinä tuli toisaalta loikkia ja toisaalta hidasteluja, vähän minunkin liikkeeni mukaan.

Tulipa hienoja kuvia :)

Kyllä fiksu treenikaveri on kultaakin kalliimpi. Tiina keksi ottaa lelun palkaksi ja vielä käytteli piippaavaa wubbaa niin, että Pikin vauhti oli hyvä ja Piki malttoi laukata loppuun asti. (Ravista ei edes pitäisi palkata.)  Itseksemme tehtiin keppejä alun ja lopun ohjurilla muutama kerta.


Leikitäänkö? Jos muori vain antaa.

Harjoiteltiin mittaamista. Tai Piki harjoitteli ja Viiru mitattiin. Pikin säkä on ihan siinä ja siinä - taisivat tulokset jäädä karvan verran alle 50 sentin kuitenkin. Saa nähdä, miten Pikillä pokka kestää, kun ensi viikon sunnantaina kolme vierasta ihmistä sohii metallikepillä selkää. Viiru saattaisi jopa selvitä yhdellä mittauksella - nyt lukemat olivat 46,5 ja 48,5 sentin välissä. Mutta Viiru kyllä kestää useammankin mittauksen. Ihanan helpottavaa kuitenkin, että säkä näyttäisi olevan aika selvästi alle 50:n, ei tartte niin paljon jännittää Viirun puolesta.

Jäähkälenkiltä kun palattiin, oli uusia sukulaisia ilmaantunut Pärnälle: Pami-mummi ja Petja-poika. Tuppauduttiin heidän seuraansa tokotreeneihin, kun olisivat muuten olleet yksin (ja näin säästyin illansuussa Kontiorantaan ajelulta). Hyppykiertohässäkkä onnistui Viirun kanssa paremmin lelulla; Piki on siinä muutenkin aika pro (Viiruun verrattuna). Kumpainenkin tarvitsee kyllä lisää vauhtia ja  Viiru pienemmän kaarroksen. Kumpikin eukkonen teki muitakin eilen saatuja kotiläksyjä: Viirun kanssa yriteltiin seuraamisneliötä ja Pikin kanssa tehtiin yhden-kahden-kolmen askeleen seuraamista ja palkasta luopumista. Piki pystyi myös luopumaan Miimistä ja Petjasta yllättävän hyvin - harjoitus tuottaa tulosta.



Viirun takaperin seuraamisapuna oli muurin palikka, mutta kun käytin peru-käskyä, aika kaukana palikasta Viiru seurasi suht suoraan. Tai Viiru käveli takaperin ja minä seurasin Viirua. Alistuin, ja kiedoin taas hieman maalinteippiä metallikapulaan. Pitämistä, kävelemistä, vauhtihyppynoutoa ja vauhtinoutoa. Siinä meni taas rasiallinen herkkumärkäruokaa, mutta kyllä kannatti.

Olipas mukava sukulaispäivä :)

perjantai 8. joulukuuta 2017

Tuulen ja tuiskun läpi tokoon

Eilen tein sen virheen, etten lähtenyt treeneihin, kun olin myöhässä ja väsytti. Niinpä koko illan väsytti ja harmitti ja ajatukset jumittivat. Tänään virhe ei toistunut. Läpi tuulen ja tuiskun karautimme Suskin tokotreeneihin. Treenien jälkeen elämä hymyili ja asiat tuntuivat luistavan.

Ensin Pikin häiriönä pörräsi kauko-ohjattava leluauto. Robotti-imuriin tottuneesta Pikistä kapine ei ollut kovinkaan kummoinen.

Evl:n hyppykiertohässäkkää treenattiin pari settiä per kirsu. Kun lähtöpaikka siirtyi jo melkoisesti hyppyjen taakse, Viiru alkoi poimia hyppyjä. Tässä vaiheessa olisi ehkä pitänyt helpottaa enemmän, ettei virheitä olisi tullut peräkkäin. Kapulat Viiru jätti rauhaan. Piki taisi edetä yhtä paljon kuin Viiru.


Piki saapui neljä vuotta sitten

Seuraamisessa tuli kummallakin varsinaista edistystä, Viirulla taaksepäin ja Pikillä eteenpäin. Viirun takaperin seuraamisessa Suski neuvoi hyödyntämään peru-käskyä, jota Viirulla olen käyttänyt edessäni peruuttamisessa. Tärkeää on saada pylly ylös, ja tuosta käskystä on sekin hyöty. Myös neliöseuraamisesta olisi hyötyä, mutta siinä minun pitää opetella koreografia ensin itse. Kotiläksy.

Pikin kontakti on nyt kunnossa, eikä oikeasta paikasta saa tinkiä - seilaaminen pois.Yhden-kahden askeleen pätkiä. Askelsiirtymiä eri suuntiin. Lopussa voi vaikka auttaa oikeaan paikkaan ensin kädellä, seuraavissa toistoissa poistaa avun. Aloitukseen ei tarvita apua. Olennaista on palkasta luopuminen, jonka Piki jo vähän alkaa osata. Kotiläksyksi tämä.

Kuva: Sirkku Kouki

Piki-elämämme alkoi neljä vuotta sitten. Piki Pullero Pallero saapui kotiin 8.12.2013.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivänä

Suomi100-itsenäisyyspäivänä ulkoiltiin mökiltä ja saunottiin kotona. Illan hämärtyessä ehdittin vielä juoksukontaktitreeneihin malamuuttien kanssa. Tulikohan tehtyä oikein? Pikin onnistumisprosentti maksipöydällä lepäävien puomin palasten kanssa oli edelleenkin noin sata, joten siirryimme oikealle puomille. Olikohan Piki ikinä ennen ollut puomilla? Kaksi kertaa Piki hyppäsi ylösmenolta pois, sitten mentiin yhdessä namien kanssa. Kerta riitti, ja sitten Pikseli jo juoksi puomin ilman apuja. Nyt eivät kaikki toistot olleet onnistumisia - tai sitten minulla oli liian tiukka kriteeri. Ehkä noin 75 %. Katsotaan, miten ensi kerralla sujuu. Keppejä tehtiin myös muutama kerta. Nyt homma toimii, vaikka ei ole palkkausapulaista.

Ensin pyrytti lunta...

Piki kokeili tokosta saatua kotiläksyä: evl:n hyppykiertohässäkän alkeita. Pikseli ei jaksa montaa kertaa innostua kiertämisestä. Viiru ei piitannut hypyistä, kunnes pakka hieman levisi jo yhden kapulan tuomisesta kauas hyppyjen ja lähetyspaikan taakse. Pienen ajatustyön ja edellisen treenin muistelun jälkeen Viirulle oli kuitenkin selvää, miten kannattaa toimia.

... sitten aurinko sai Suomi100-värit esille
Viiru nautiskeli mökiltä jääneen grillimakkaran metallikapulan pitelyn lomassa. Tällaisenkin herkun seurassa kapula on edelleenkin ällöttävä. Nyt ei ollut yhtään teippiä. Pitäisikö vain teippiä poistaa ihan vähitellen, ihan milli kerrallaan? Kapulaa voi pitää ja kantaakin hetken, mutta nostaminen tuntuu ylivoimaisen vaikeaa. Nyt saisivat lukijat antaa hyviä neuvoja - tai vaikka huonojakin, nekin ovat varmaan omia yrityksiä parempia.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

lauantai 2. joulukuuta 2017

Eukko joka kulkee polkujaan

Torstain agilityssa jatkoimme siitä, mihin viikko sitten jäimme. Sama rata, nyt ilman kouluttajaa. Yritin keskittyä siihen, mikä viimeksi tökki: Oma lähteminen takaakierroista, Viirun kanssa pitää kokeilla toimiiko olkapään kääntö välistävedoissa (oikean putken pään valinnassa toimi hyvin), Viirun kanssa poispäinkääntö kepeiltä (tämä puoli oli vaikeampi kuin toinen), Pikin saaminen "väärään" putkenpäähän ja pimeään putkeen, Pikin lähettäminen vinohypylle (helpotettuna aluksi).

Viirun kanssa piti hetki neuvotella, mennäkö takaakiertoon, kun minä etenen. Olkapään kääntö toimi välistävedoissa ja poispäinkääntö toimi, kun Laura kerran avusti palkkaamalla. Pikilläkin toimi putkenpään valinnassa hartian kierto. Se, mitä en tehnyt, oli vinohyppyjen helpottaminen Pikille, mistä sitten seurasi se, että joko hypyt tai välistävedot eivät sujuneet. Enkä Viirun kanssa tajunnut, että hyppysarjan jälkeenkin oli tavallaan välistäveto - Viiru oli aina kepeillä, kun olisi pitänyt olla putkessa... Pieniä onnistumisia, hirveää räveltämistä.


Näitä polkuja tallaan... Mitä polkuja? Tästä alkaa core-treeni,

Perjantain tokossa oli kouluttaja ja teemana oli koiran avoimuus ohjaajalle. Heidin blogissa on ajatuksella ja eloisasti kuvattu treeniä. Suski ehdotti houkutukseksi (jota koira ei saanut lainkaan kytätä tai edes siitä haaveilla) noutokapuloita, hyppyä, lelua tai vaikkapa putkea. Pyh! Ainoa, joka Viirun avoimuuden sulkee, on ruoka (vaikka viime lauantain kapulahässäkässä ei ehkä tuntunut siltä). Jos koira kuunteli ohjaajaa eikä millään tavoin välittänyt houkutuksesta, se vapautettiin palkalle, mutta pienikin vilkuilu tai väistely sai aikaan sen, että palkka tuli vain ohjaajalta. Pontevasta yrityksestään huolimatta Piki ei edennyt lainkaan namilautaselle. Viirun kanssa olimme ekassa setissä liian lähellä houkutusta (melkein namikipon päällä), mutta kun seuraavalla kerralla olimme vähän kohtuullisempia, Viiru pääsi kipolle parikin kertaa. Sitten alkoi taas kyttäys... Eli yllätyksellisyyttä tähänkin hommaan.


Kadonneen polun metsästäjät - ja Täti-Päärynä etenemisen esteenä.

Lopuksi oltiin rinkinä (tai kolmen koiran kolmiona), koirat selin toisiinsa, ja kukin ohjaaja käskytti omaansa. Lisäksi Suski häiriköi seassa. Kun kaksi kertaa sanoi Viirulle "peruna", Viiru ajatteli, että kyllä sen jotain pitää tarkoittaa, kun ihan toistetaan, ja vaihtoi asentoa. Lelukoira ajatteli taas muutenkin useamman kerran. Suski antoi myös kotiläksyksi evl:n hyppykietohässäkän alkeiden treenamisen, aluksi niin että koira lähetetään siivekkeiden (hyppyjen?) välistä hyvin lähelle kiertoon. Aluksi ei ole kapuloita näkyvilläkään. Myöhemmin ne voivat olla vaikka hyppyjen takana. Kiertotötteröä ei siirretä, vaan lähetyspaikkaa.

Tuleeko tästä tämän talven suosikkiliikennemerkkini?

Lunta on satanut paljon. Susu saapui. Lauantaina ainakin koirat saivat kunnon syvien lihasten treenin, kun tarvoimme umpihangessa hyvän tovin; koirat tietysti riekkuivat moninkertaisen matkan. Väistelimme latupohjia. Susu komensi nuorempiaan käheänkimeällä haukulla, ja kaikki vetivät välillä rallia. Kun hikipäissämme saavuimme takaisin parkkipaikalle, huomasimme, että kaikki ajetut pohjat eivät olleetkaan hiihtäjille. Vaan frisbee-golffaajille?

Minä aina eksyilen Lykynlammen takamailla, ja nytkin lumiset ja paikoin hakatut maisemat näyttivät vierailta, mutta avantgardisti-Viiru aina tiesi missä polku kulkee, vaikka umpihanki lepäsi päällä.

Lähempänä taivasta.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Hyvässä seurassa

Viikon varrella jäivät kotitokot olemattomiksi. Viiru kävi fyssarilla. Nyt ei ollut juurikaan jumeja, vaikka viime kerroilla niitä on ollut paljon. Selvä ajallinen yhteys metrin esteeseen ja kahden kilon kapulaan on olemassa, onkohan myös syy-yhteys?

Aivan mahdottoman hyviä porukkatreenejä on ollut loppuviikosta, tai ainakin porukat ovat olleet hyviä. Torstain agilityssa oli kouluttaja, ja aiheina mm. takaakierrot (lähetä ja etene) ja välistävedot (nimenomaan vedot, ei puolivalssit eikä japsit). Radasta jäi paljon hampaankoloon seuraavalle itsenäiselle kerralle treenattavaksi. Oma lähteminen takaakierroista, Viirun kanssa pitää kokeilla toimiiko olkapään kääntö välistävedoissa (oikean putken pään valinnassa toimi hyvin), Viirun kanssa poispäinkääntö kepeiltä (tämä puoli oli vaikeampi kuin toinen), Pikin saaminen "väärään" putkenpäähän ja pimeään putkeen, Pikin lähettäminen vinohypylle (helpotettuna aluksi). Sanoin välistävedoista aluksi, että Viirun kanssa veto ei toimi ja että voin perseen pohjasta kiljua Viirun nimeä eikä se korvaansa lotkauta. Ja niinhän siinä kävi. Lopuksi sentään muistin kokeillä tässä-käskyä, ja se tuntui toimivan paremmin.

Pikihän se oli oikeastaan tämän treenin tähti meidän kolmikossamme. Tällä kertaa Palleroisen korvat olivat vastaanottavaiset. Piki oli tähti myös lauantain juoksukontaktitreeneissä. Joka toistolla sai naksauttaa, vaikka vauhtiakin oli. Ensin teimme erikseen peruutusta puomille ja vapautusta etupalkalle. Olisiko siinä syy hyviin onnistumisiin? Aluksi Piki juoksi minipöydällä olevaa puominpalasta alas, sitten edettiin jo maksipöytään nojaaville ylös- ja alasmenolle. Myös kepit etenivät. Kokeilin jopa ottaa ensimmäisen välin ohjurin pois.

Pikin kanssa aloitimme myös varovaisesti mittaamisen harjoittelun säkämitalla. Joensuussa on mittaustilaisuus 17.12. Pitänee myös ihan kotioloissa asetella tikkua Pikin sään päälle.

Perjantaitokon kouluttaja ei päässytkään, mutta onneksi oli hyvä treeniporukka. Eivätkä osaavammatkaan olleet kaikonneet, vaikka joutuvatkin neuvomaan toisia :) Nyt tuli sellainen tuntuma, että Viiru tosiaan ymmärtää tunnarin, ja jätämme sen kuurin vähäksi aikaa. Kun kohta palataan asiaan, tehdään ehkä kaikkea yllättävää? Peruutustreenit jatkuivat muurinpalasten avulla. Suurin ongelma olin minä, joka kierteellä tuijotin Viirua. Keskusteltiin myös siitä, pitäisikö olla sama vai eri käsky kuin eteenpäin seuraamisessa. En tiedä.

Piki osallistui ryhmäpaikkikseen piipaten, vaikka olin lähellä. Piki jatkoi kontaktin vahvistamista sekä piti ja haki noutokapulaa. Piki tosiaan palautti kapulan, mutta hitaasti, ja HeidiU:n viisaasta neuvosta tehtiin sitten pari vauhtinoutoa.

Lauantai-illan tokoon otin mukaan vain Viirun. Lelukoira joutui ajattelemaan. Ei ehkä niinkään peruutuksessa ja metallinoudossa, vaan hyppykiertohässäkässä, jossa hyppyjen ja jopa noutokapuloiden ohittaminen oli ylivoimaisen vaikeaa. Ensin piti hakea ällöä metallikapulaa ja siitä sai huippupalkat, mutta sitten ei kivoja puukalikoita saanutkaan noutaa. Ei ehkä olisi kannattanut sotkea samalle illalle metallia ja hyppyhässäkkää, mutta toisaalta kyllä Viirun noilla maileilla pitäisi jo kuunnella ja tehdä. Metallikapulan noutaminen alkoi Viirua kummasti kiinnostaa, kun kaivettiin huippuherkut (eli Ceasar-rasia) esille.

Ennen juoksaritreeniä käytiin Arran kanssa lenkillä. Miksen ottanut kuvia? Arra on niin soma ja sopusuhtainen. Arra ja Piki saivat monesti hyvät rallit käyntiin, eikä Viiru-muorikaan ihan koko ajan puuttunut ilonpitoon.

Pikin biotiinikuuri jatkuu. Suurin vaikutus sillä tuntuu olevan Viiruun. Tukkajumalattaren karvat alkavat kasvaa jo pelkästä Biorion-purkin näkemisestä.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Maitolasijää

Mökkireissulla lampia ja lahtia peitti osittain ohut samea jää, jonka päällä oli vettä. Kuin maitolasia. Kiehtovan näköistä.


Pikkuisen mökkitokoiltiin, mutta nauruksihan se meni. Maailman yksinkertaisin liike, törpön kierto, sai uuden muodon, kun eukkosten mielestä tarkoitus oli roudata tötterö minulle. Sen siitä saa, kun käskee koirien noutaa mitä milloinkin.



Ja olihan päivässä se odotetuinkin ohjelmanumero.





lauantai 18. marraskuuta 2017

Aurinkoa, juoksaria, tunnaria

Analyysi tokossa treenattavista asioista on kesken, mutta uusi tokotreenivihko on sen sijaan ihan aloittamatta (ostettu on).

Rennosti lauantai-iltana

Treenattu on kuitenkin - vähän, ja vissiin tyypillisesti väärin ja vääriä asioita. Perjantai-illan ryhmässä saimme taas hyviä neuvoja (voi kun joskus itsekin osasi opastaa muita eikä olla aina saavana osapuolena). Pikin kanssa opeteltiin ensin malttamaan ja sitten peruuttamaan suoraan. Peruuttamisessa ei juurikaan edistytty, mutta lauantaina jatkettiin juoksaritreeneissä. Kontaktiharjoitus niin, että Piki oli sivulla, heitin namin ja Piki sai vasta luvan kanssa hakea herkun, eteni hienosti. Luoksetulo häiriössä oli sellaista pinnistelyä ja ylisuorittamista, ettei meinannut Piki uskaltaa luokseni lähteäkään :)

Viirulla jatkui tunnarikuuri edelleenkin, ja uutena projektina aloitimme sivulla peruuttamisen. Peruuttamisessa hyödyllisin apuväline taitaa olla agilitymuurin palikka. Näin saamme suoristavan seinän häivytettyä. Kahdessa illassa tuli yllättävän paljon edistystä. Perjantain kokemusten jälkeen kokeilin lauantaina Viirulle nenän avausta ennen varsinaista tunnistusnoutoa. Viiru etsi oman kapulan toisten treenikamojen joukosta. Sitten olikin nokka auki, ja oma tikku löytyi helposti muiden ihmisten ja lihapullien hajustamien kapuloiden joukosta. Ruutuun pitää vauhtia saada lisää. Metallikapulaa kokeiltiin lauantaina - tarvitaan paljon paremmat bileet. Onneksi keinonurmella voi ohjaaja kieriskellä rauhoitellakseen itseään.

Lauantaina oli ihan mahtava päivä: kirkasta, ja välillä aurinkokin paistoi. Kaupungissa ei ole lunta, mutta Pärnällä on talvi. Pikillä oli Joan hallissa juoksukontaktitreenit, joita ennen käytiin Arran kanssa lenkillä ja harkan jälkeen isseksemme. Ihanaa olla valoisalla ulkona!

Juoksaritreenissä pikkuisen tehtiin peruuttamista puomin palaselle, ja lisäksi kokeiltiin Tiinan neuvomana peruuttamisen jälkeen pompsahtamista etupalkalle. Jottei Piki vallan turhautuisi peruuttamiseen, se myös juoksi ensin maassa olevaa ja sitten minipöydän päällä olevaa puomin palasta palkalle. Naksaus tuli vähintään takatassujen osumisesta kontaktille. Tai ainakin niin oli tarkoitus. Eiköhän Pikseli tiedä, missä peppu ja takajalat ovat - sehän on niin ketterä. Edetään vain! Tätä lauantai-iltapäivää voin sitten muistella, kun Piki jossain senioriohjaajien arvokisassa pomppaa kontaktin yli ja menetämme mestaruuden. Olisi pitänyt opetella perusteet kunnolla ;)